Sunin mukaan Jolie hakee kaikkien kuuden lapsen tГ¤yshuoltajuutta. Angelinalla ja Bradilla on kuusi lasta: KambodЕѕasta adoptoitu Maddox Chivan. (14), Vietnamista adoptoitu Pax Thien (12), Etiopiasta adoptoitu Zahara Marley (11) sekГ¤ biologiset lapset euro rail tickets, tytГ¤r Shiloh Nouvel Jolie-Pitt (10) ja kaksoset Knox Leon ja Vivienne Marcheline (8). - HГ¤n ei aio kommentoida asiaa ja pyytää, ettГ¤ perheelle annetaan yksityisyyttГ¤, asianajaja vГ¤littää Jolien pyynnГ¶n medialle. Jolien asianajaja Robert Offer kertoo, ettГ¤ Jolie on tehnyt eropäätГ¶ksen "perheensГ¤ hyvinvoinnin vuoksi". Erilaiset tapahtumat ja kilpailut pitävät Singaporen ruokakojuskenen jatkuvasti tapetilla. Kilpailujen toivotaan osaltaan auttavan paikallisen ruokakulttuurin säilyttämisessä tuleville polville. Annoksessa käytetään spaghetin kaltaista nuudelilajia. Kuivatuilla ja tuoreilla katkaravulla ryyditetty kastike on rikkaan makuinen eikä laisinkaan jauhoinen. Kastike ei puuroudu nuudelien pintaan. Tämä tekee syömisestä miellyttävää. Rouva Zaharan mee rebuksessa on keitytty kananmuna, calamansi-limen puolikas, tuoretta vihreää chiliä, paistettua salottisipulia, pavunituja ja tofua. Maut sointuvat hienosti yhteen. Annos maksaa halvimmillaan alle euron. Tämän halvempaa ruokaa ei Singaporessa löydä helpolla. Paikallislehden toimittajan ihmetellessä hintatasoa suomi casino finder, rouva Zahara kertoo olevansa tyytyväinen päiväansioonsa. Hänen mukaansa ahnehtimalla lisää ei saa muuta kuin päänsäryn. Mutta mitä tähän hintaa sitten sisältyy? Italialaisten keittiömestareiden toteuttama joulupöytä shamppanjan, (G.H. Mumm Cordon Rouge Brut), valittujen viinien, (Garofoli Serra del Conte Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico ja Illuminati Riparosso Montepulciano d'Abruzzo) online casino in california, ja kaneli- ja litsimartininien virratessa vapaasti kolme tuntia kestävän illallisen aikana. Illan erikoisuus oli pienessä purkissa ollut levitettävä ricotta forte. Pisteliään tuoksuinen ja kielellä kihelmöivä herajuustosto potki nimensä mukaisesti. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kuulutti kotipuutarhoissa yhä viljeltäviä ryvässipuleita tutkimuksiinsa. Kymmeniltä viljelijöiltä saaduille sipulinäytteille tehtiin DNA-kantavertailu. Aikaisemmin jo tiedossa olleiden ja uusien löydöksien perusteella osoittautui, että Suomessa on ainakin 22 erilaista ryvässipulin kantaa. Tieteellisessä tutkimuksessa kävi myös ilmi, että useat kotiviljelijät olivat jatkaneet isöäitinsä työtä uudella paikkakunnalla: ryvässipulin taimet oli pakattu huolella mukaan muuttolaatikoihin. Satoisaa ryvässipulia viljellään yhä mm. Huittisissa, Koskella ja Helsingissäkin. Parhaissa kiinalaisissa kalapullissa ei käytetä jauhoja. Hienonnettua kalamassaa mäiskitään työpöytää vasten ennen pullien pyörittämistä. Tämä takaa oikean rakenteen: kalapullien pitää olla kimmoisia, purtaessa hieman joustavia. Mausteina käytetetään ainostaan suolaa ja valkopippuria. Kypsennys tapahtuu kalaliemessä keittämällä. Osteria Mozzan taustajoukoista löytyvät eurooppalaisopein Yhdysvalloissa pitkän ja menestyneen uran tehneet Nancy Silverton ja Mario Batali. Basilico ei ole kaupungin kallein, mutta toki aattoillan illallisen hinta on korkea: hulppeat 150 euroa henkilöltä. Vertailun vuoksi, kahden kuukauden ruokakojulounaat maksavat saman verran. Pansion ruokakojuhallin liiketoiminta alkoi hiipua rakennuksen vanhetessa. Turun perinteisimmän hallin remonttikustannukset kasvoivat alkuperäistä suuremmaksi, ja jatko nykyisellä toiminatamallilla oli vaakalaudalla. Jaa sipulivanukasmassa pieniin voideltuihin piirakkavuokiin. Laita vuoat vesihauteeseen ja kypsennä noin 20 minuuttia 140 asteessa. Pannukahvia! Kahvihampaan kolottaessa ja makean nälän yllättäessä apu on lähellä. Rinkeli, pullataikinaan leivottu marjapiirakka tai mustikkakurniekka, ja juttu luistaa kahvikupin äärellä. Laajentamissuunnitelmia ei ole. Sirkiä viittaa kintaalla franchising-kyselyihin ja käskee leveällä viipurinmurteellaan nuorten kloppien mennä matkoihinsa. Hän on tyytyväinen nykyiseen elintasoonsa, eikä usko toimilupalaisten onnistuvan toistamaan annoksen vanhaa taikaa. Tuomaristoa johti professori Tommy Koh. Lakimies, joka on toiminut myös Singaporen Yhdysvaltain suurlähettiläänä, on aktiivisesti mukana ruokakulttuuriperintöä välittävissä hankkeissa. Parhaillaan on menossa muun muassa Hawker Masters -koulutusohjelma. Pitkän linjan ruokakojuyrittäjät jakavat osaamistaan pilottihakkeessa, jossa nuoria valmennetaan perustumaan oma yritys. Lihatäytteiset raviolit tarjoiltiin kermaisessa tryffelikastikkeessa.
Lorenzo Sollecito suu nnittelee ja valvoo m aailmanluokan jälkiruokien toteutusta. Nuori jälkiruokataituri tuli Singaporeen Firenzen Il Palagio -ravintolasta. Regent -hotellin leipomo- ja konditoriatuotteista vastaava Chef Sollecito piipahti pöydässämme ja kertoi jälkiruokafilosofiastaan. Esimiehensä tavoin h änkin vannoo yksinkertaisuuden voimaan, joka vaatii onnistuakseen perustekniikoiden täydellisen hallinnan, tieteellistä tarkkuutta ja kompromissittomuutta raaka-aineissa.
Harvoin olen maistanut yhtä taidokkaasti tehtyjä jälkiruokia ja leivonnaisia. Jälkiruoat olivat kokonaisuudessaan hämmästyttävän keveitä ja raikkaita, mutta samalla intensiivisen makuisia ja lojaaleja alkuperäisille resepteille. Mikä parasta, useat jälkiruoat oli annosteltu kauniisti lasisissa vetolaatikoissa oleviin pieniin annoskuppeihin. Ulkonäkö on puoli ruokaa. Eräs avainteema on arvokkaiden perinnekasvien, kuten Lemin punaisen perunan ja ryvässipulin aatelointi kotimaiseksi huippuraaka-aineeksi. Kotiinpalattuani aloin kuumeisesti etsiä sopivaa ravintolaa. Sain luotua kontaktin Osteria Mozzan vastaavaan keittiömestariin David Almanyyn. Yllätykseni hän suhtautui myönteisesti ehdotukseeni ja otti haasteen innolla vastaan. Chua Poh Seng alkoi isänsä lailla opetella kalapullien tekoa kymmenvuotiaana. Nyt hän johtaa perheyritystä yrityksen perustaneen Chua Keok Sipin siirryttyä eläkkeelle. Chua Poh Sengin kaksi veljeä tienaavat myös elantonsa kalapullanuudeleilla. Operaatio Ärmätin käytännönjärjestelyt etenivät nopeasti Chef Almanyn kanssa, eikä aikaakaan kun pakkasin ärmätit mustaan kangaskassiini, jota koristaa rengastettu kyyttösonni. Sovin tapaamisen alkuiltapäiväksi reilusti ennen illalliskiireitä. Astelin Hangon Keksin kävelevänä mainoksena ostosbulevardia pitkin kohti Osteria Mozzaa. Vainio perustelee seuraavasti valintaansa. Pöytävarauksia ei oteta ennakkoon vastaan ruokakojuhallissa. Nenäliinapaketti tai talvisaikaan pipo pöydällä kertoo kanssaruokailijoille paikkojen olevan varatut. Ruokailijat hajaantuvat ympäri hallia ja kantavat herkkuja yhteiseen pöytään. Perinneruokia, klimppisoppaa ja ropsua jaetaan useassa pöydässä. Hallin erikoisuus on virolahtelainen hapanvelli. Silläkin on oma vankkumaton asiakaskuntansa. Tähtivieraaksi on saatu tv-juontaja ja katuruoka-asiantuntija Anthony Bourdain Yhdysvalloista. Bourdain kuvaa kohtauksen Runosmäen ruokakojuhallissa lyhyellä vierailullaan kaupungissa. Pääosaa esittää laukkamakkara. Perinneherkun hiiligrillaus alkaa joka päivä kello kuuden aikaan ja jatkuu niin kauan kuin ryynipuuroa ja sisäelimiä sisältävää vaaleaa makkaraa riittää. Monikansallisessa ja –kulttuurisessa Singaporessa juhlasesongit seuraavat toinen toisiaan. Jonossa seistessä ei voi muuta kuin ihastella ammattilaisten työntekoa. Ruoanlaitossa ei ole turhia liikkeitä. Kommunikaatio asiakkaan ja kauppiaan välillä on yksinkertaista ja täsmällistä: mee rebus, kaksi dollaria, mausteisena ja syön täällä. Kiitos.
Vuokrat pysyvät kohtuullisina innovatiivisilla ja läpinäkyvillä ratkaisuilla. Tämä on iloinen uutinen niin edulliseen ja maukkaaseen ruokaan tottuneille kaupunkilaisille kuin pienyrittäjille. Ravintolan erikoisuus on salin puolella oleva mozzarellabaari ja sen mozzarella ja burrata-juustoannokset. Ala Cartea täydentää Chef Almanyn maistelumenu sekä erillinen pastamenu viinipaketilla. Ravintolan viineistä vastaa muuten Suomessa vuoden 2007 viinimestariksi valittu Lauri Vainio. Kokit ahkeroivat grillipisteessä ja lämpimien ruokien asemalla. Parillalla paistui karitsankyljyksiä, rapeita kananreisiä, wagyu-härän ulkofileepihvejä ja lohta lämpimine kasvislisukkeineen. Tarjolla oli myös herkullisia hietasimpukoita valkoviinissä. Kilven perhe Kustavista tarjoaa silakkalaatikkoa. Nälkäiset kanta-asiakkaat jonottavat kolmen euron lounasannosta suomikasino mobiili kaaned, jota koristaa rapeaksi paistettu possunkylkisiivu. Ruokaintoilijat yrittävät turhaan udella perunalajiketta ja annoksen muita yksityiskohtia. Perheenjäsenet pitävät visusti salassa mehevän ja raikkaan perinneruoan reseptin. Resepti on taannut monelle sukupolven toimeentulon, niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Ryvässipuleita Herttoniemen kartanon pellolla. Kuva: Sami Kilpiö.
Tulosta on syntynyt Almanyn johdolla. Osteria Mozza sijoittui Aasian 50 parhaan ravintolan listalle yhtenä harvoista italiaisista ravintoloista. Italialaisittain Mozzan menyystä löytyy ennen varsinaisia annoksia tilattavat pienet suupalat, (antipasti), alkuruokana tarjoiltavat pastaruoat, (primi), pääruoat, (secondi), erikseen tilattavilla lisukkeilla, (contorni), ja jälkiruoat, (dolci).
Toisin kuin Ruotsissa, eineksiä jauhava elintarviketeollisuus ei koskaan ole saanut suurta jalansijaa Suomessa. Yksityisyrittäjät valmistavat puutarhatuotteista ja tuoreesta lihasta kotiruokaa, tehtaassa tapahtuvan jalostaminen ja säilömisen sijaan. Zahara Abu Bakar syntyi köyhään perheeseen Malesian Penangissa ja annettiin adoptoitavaksi. Hän oppi ruoanlaiton perusteet ja mee rebus -reseptin kasvattivanhemmiltaan. Ahkera aviopari on r eseptin turvin kasvattanut ja kouluttanut kolme lastaan hyviin virkoihin. Suomalaisen eläkeiän ohittanut pariskunta aikoo jatkaa asiakkaiden ilahduttamista niin kauan kuin voimia riittää. Kaupunki panostaa yhteistyön avulla elävään kaupunkikulttuuriin, johon ruokakulttuuri kuuluu oleellisina osana. Yhteistyö on moniulotteista. Yrittäjillä on remontin yhteydessä investointimahdollisuus Turun ammattikorkeakoulussa kehitettyyn energiatehokkaaseen äly uuniteknologiaan. Vihreä Pöytä on riippumaton ruokakulttuurikehityshanke, joka on luonnosteltu pitkälti Christer Lindgrenin vision pohjalta. Vihreä Pöytä pohjautuu Vege Plus-viestin välittämiseen erilaisten projektien kautta. Tarkoituksena on saarnaamatta raivata tietä maukkaalle ja kiinnostavalle kasvisruoalle. Aterioin useita kertoja viikossa ruokakojuilla paikalliseen tapaan. Kävin syömässä kahdessa voittajaruokakojussa ja selvitin millä perusteilla Song Kee Fish Ball Noodles ja mee rebus-sarjan voittanut Selera Kita ovat nyt koko kansakunnan tiedossa. Suuntaamme keittiöön, jossa David ensi töikseen kutsuu vihannespiisistä vastaavan naiskokin tutkimaan kaukaisesta maasta tuotuja sipuleita. Molemmat kokit tunnustelevat, nuuhkivat ja ihastelevat sipuleiden kauniita värisävyjä. Vertaamme ärmättejä sydämenmuotoisiin cipollino-lajikkeen sipuleihin. Italialaisista pikkusipuleista tehdään timjamilla ja sherryviinietikalla maustettu lisuke. Toteamme ärmätin vetävän pidemmän korren tässä kisassa. Lähestyvä kansainvälinen keittiömestareiden päivä loisi sopivan kehyksen idealleni. Vuoden 2013 teemaksi oli näet valittu keittiötaidon osoittaminen ja jakaminen yleisölle. Höyryävän annoksen päälle kaadetaan voisulaa ennen kuin asiakas saa valkoisen muovilautasen tarjottimelle. Puolukkahilloa saa lisätä oman maun mukaan. Hillossa on sopivasti hapokkuutta rusinoita sisältävän maksalaatikon makua tukemaan. Ja rusinoita vierastavalle on vain yksi neuvo kymmenen neliön kiireisestä ruokakojusta: ota tai jätä ja seuraava kiitos. Lojaalit asiakkaat hoitavat pääsääntöisesti markkinoinnin. Jos kaveri ei kilauta, jonon pituus on monelle ensikertalaiselle ohjenuora kojun valinnassa. Ryvässipuli on eräs kepasipulin muoto. Nimensä ryvässipuli on saanut siitä, että se jakautuu kasvunsa aikana usean sipulin ryppääksi. Ryvässipuli oli aikoinaan yleinen kauppalajike, mutta virus- ja sienitaudit käytönnössä lopettivat ammattiviljelyn 1960-luvulla. Meillä taas olisi paljon opittavaa näistä Kaukoidän kojuista omaa, rikasta ruokakulttuuriamme vaaliessa ja kehittäessä. Pöydän alkuun oli asetettu venetsialainen bastardo-juustokiekko. Juusto on tehty sekä lehmänmaidosta että vuohenmaidosta. Siitä nimi. Monet kovat juustot tarjoiltiin suoraan koverretusta juustotahkosta. Selera Kitan mee rebuksen resepti on peranakanlaista alkuperää. Tämä kulttuuri syntyi kiinalaisen ja malesialaisen kulttuurien yhteensulautumisen tuloksena. Siinä yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla kiinalaisen keittiön monipuolisuus ja Kaakkois-Aasian maut. Nämä järjestelyt takaavat rauhallisen noutopöytäkokemuksen. Tylsienkin viinien joukosta löytyy aina välillä helmiä, sellaisia netti casino 1920, jotka antavat ripauksen toivoa apellaation suuruudesta. Rampa di Fugnana on yhdessä Montenidolin kanssa johtotähdet San Gimignanon valkoisissa. Tämä viini on oiva osoitus siitä mihin melko neutraali Vernaccia parhaimmillaan pystyy. Kumpaakin tilaa yhdistää pienuus jack and the beanstalk slot and tab, biodynaaminen viljely ja tinkimätön laatu. Lupaus on tarina kolmesta nuoresta naisesta, jotka sodan syttyessä päättävät liittyä lottiin. Anna päätyy ilmavalvontaan, Mona eläinlääkintään ja Ruth kenttäsairaalaan. Jokainen heistä saa koulutuksen tehtäväänsä, mutta sotaan ei pysty täysin valmistautumaan. Kukaan heistä ei osaa edes aavistaa, mitä annettu lottalupaus tulee heiltä vaatimaan. Ohjaaja: Ilkka Vanne, Suomi 2005 (112'). Seitsemän brittiläistä seniorikansalaista lähtee nettimainoksen perusteella Intian Jaipuriin. Sieltä he löytävät ränsistyneen hotellin, jota johtaa nuori ja innokas Sonny. Sonnylla on unelmia ja tyttöystävä mutta ei juurikaan rahaa tai taitoa. Intia vaikuttaa jokaiseen iäkkääseen vieraaseen eri tavalla. Tarinat punoutuvat yhteen ja uudet löydöt odottavat itse kutakin. John Maddenin ohjaaman draamakomedian pääosissa nähdään mm. Judi Dench, Bill Nighy ja Maggie Smith. Britannia 2011. Kesto 120 minuuttia. Salaisen palvelun agentti Pete Garrison selvittää kollegan murhaa, mutta joutuukin pian itse epäillyksi presidentin salamurhan suunnittelusta. Lavastettu Garrison pakenee maan alle, sillä hänen on nyt itse todistettava syyttömyytensä - ja samalla pyrittävä estämään presidenttiin kohdistuva murhayritys ennen kuin on liian myöhäistä. Ohjaus: Clark Johnson, USA 2006. Pääosissa Michael Douglas, KIm Basinger, Eva Longoria, Martin Donovan, Kiefer Sutherland. (Live Free and Die Hard) Kun joukko rahanhimoisia terroristeja iskee Yhdysvaltain tärkeimpiin tietoliikennejärjestelmiin, tarvitaan poliisietsivistä kovin ja kylmähermoisin: John McClane (Bruce Willis). USA 2007. Komedia joensuulaisesta pientä bisnestä pyörittävästä Hirvosen perheestä; pimeää viinaa ja pikkusuolaista. Huonot kaupat vievät isän vankilaan ja perheeseen muuttaneella laulutaitoisella pikkusiskolla yritetään tehdä rahaa. Näytä kuvaus Piilota kuvaus Oscar-palkittu klassikkoromaaniin perustuva huikea romanttinen seikkailuelokuva mohikaanien kasvattamasta valkoisesta Haukansilmästä, jonka rakkaus brittiläiseen Coraan uhkaa jäädä ranskalaisten ja ja englantilaisten sekä intiaanien taisteluiden jalkoihin. Ohjaaja: Michael Mann. Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Madeleine Stowe, Russell Means. USA 1992. Näytä kuvaus Piilota kuvaus Toimintajännäri, jossa Pentagonista potkittu teknoekspertti kaappaa täyden matkustajajunan uhaten tuhota sen lisäksi Washington D.C. ydinreaktoreineen net working capital, ellei hänen vaatimuksiinsa suostuta. USA 1995. La 13.5.2017 klo 21:00-23:05 Pe 21.4.2017 klo 21:00-23:00 La 15.4.2017 klo 12:20-14:05 Kun sulhanen jättää Joyn häiden kynnyksellä, tämä menee humalassa naimisiin Jackin kanssa Las Vegasissa. Pariskunta inhoaa toisiaan, mutta heidän on sinniteltävä avioliiton satamassa puoli vuotta saadakseen kasinolla voitetun jättipotin. Ohjaus: Tom Vaughan, USA 2008. Pääosissa Cameron Diaz, Ashton Kutcher. Maailman ainoa lemmikkietsivä Ace Ventura on täällä taas. Ventura on saanut hermoromahduksen epäonnistuttuaan traagisesti pesukarhun pelastamisoperaatiossa. Tiibetiläiseen munkkiluostariin vetäytynyt Ventura joutuu palaamaan töihin saatuaan tehtäväkseen etsiä afrikkalaisheimojen kadonnut pyhä lepakko, jonka poissaolo uhkaa heimojen välistä rauhaa. Tehtävä on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, sillä Ventura pelkää lepakoita. Ohjaaja: Steve Oedekerk, USA 1995 (90'). Kun joukko rahanhimoisia terroristeja iskee Yhdysvaltain tärkeimpiin tietoliikennejärjestelmiin aiheuttaen maanlaajuisen kaaoksen, tarvitaan poliisietsivistä kovin ja kylmähermoisin: John McClane. Suositun Die Hard -leffasarjan neljännessä osassa McClane (Bruce Willis) joutuu tapahtumien ytimeen suojellessaan terroristien tappolistalle joutunutta tietokonehakkeria (Justin Long). Stunteistaan palkitun elokuvan sivuroolissa piipahtaa näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Kevin Smith (Clerks free starburst slots no deposit, Cop Out, Red State). Ohjaaja: Len Wiseman, USA 2007 (129'). Rikospoliisi Kurt Wallander on pidätetty virantoimituksesta, mutta Linda-tyttären appiukon katoaminen saa hänet liikkeelle. Mitä tälle entiselle merivoimien upseerille on tapahtunut, ja liittyykö se kenties jotenkin 80-luvun alun sukellusvenejupakkaan Ruotsissa? Wallanderin selvittäessä mysteeriä hänen terveytensä heikkenee uhkaavasti. Brittiläinen tv-elokuva perustuu ruotsalaisdekkaristi Henning Mankellin viimeiseen Wallander-romaaniin, ja sen pääosissa ovat Kenneth Branagh, Jeany Spark, Harry Hadden-Paton, Ann Bell ja Terrence Hardiman. Ohjaaja: Benjamin Caron. Iso-Britannia/Ruotsi, 2016 (89'). Näytä kuvaus Piilota kuvaus Näytä kuvaus Piilota kuvaus Komedia humalassa naimisiin menneestä pariskunnasta, jotka inhoavat toisiaan, mutta joutuvat olemaan naimisissa saadakseen kasinolla voitetut rahat. Ohjaus: Tom Vaughan, USA 2008. Pääosissa Cameron Diaz, Ashton Kutcher. Pe 12.5.2017 klo 21:00-23:25 (Ace Ventura: When Nature Calls, USA 1995) Maailman ainoa lemmikkietsivä Ace Ventura on täällä taas. Ventura on saanut hermoromahduksen epäonnistuttuaan traagisesti pesukarhun pelastamisoperaatiossa. La 6.5.2017 klo 13:00-15:30 (USA 2013) Alkoholisti-isän kanssa taisteleva Gary (Tye Sheridan) löytää elämälleen uuden suunnan oikeamielisen Joen (Nicolas Cage) tarjoamien töiden myötä. Mutta isä Wade (Gary Poulter) ei aio päästää Garyä pois katuojasta. Lisbeth Salander saapuu Ruotsiin oltuaan pitkään ulkomailla. Nuori toimittaja Dag Svensson ja hänen avovaimonsa Mia Bergman tarjoavat Mikael Blomkvistille kuuman uutisvihjeen. Heillä on pitäviä todisteita itäeurooppalaisilla tytöillä käytävästä seksikaupasta, johon on sekaantunut yhteiskunnan silmäätekeviä. Kun Dag ja Mia sekä Lisbetin edunvalvoja Nils Bjurman surmataan, epäily kohdistuu Lisbethiin. Myös Michael haluaa selvittää totuuden. Perustuu Stieg Larssonin palkittuun Millennium-sarjaan. Ohjaaja Daniel Alfredson. Pe 21.4.2017 klo 21:00-22:55 (Aliens) Legendaarisen kauhuelokuvan, Alien - kahdeksas matkustaja, vähintään yhtä legendaarinen jatko-osa, jossa Ripley matkustaa takaisin oudolle planeetalle tuhoamaan loputkin avaruushirviöt. USA 1986. Näytä kuvaus Piilota kuvaus Artie ja Diane suostuvat huolehtimaan kolmesta nuoresta lapsenlapsestaan, kun lasten vanhemmat ovat työmatkalla, mutta isoisän kasvatusmetodit eivät osukaan yksiin hemmoteltujen kakaroiden toiveiden kanssa. USA 2012. Pe 19.5.2017 klo 21:00-23:00 Emily Jackson työskentelee Lontoossa Voguen assistenttina ja elää kiireistä elämää. Romantiikannälkäinen nainen leikkii mielellään Amoria ystävilleen, mutta hänen oma rakkauselämänsä on retuperällä: entinen miesystävä roikkuu yhä kuvioissa mukana. Kun Voguen toimistolle saapuu komea kuvausassistentti, Jacks uskoo löytäneensä kämppikselleen täydellisen kumppanin. Ohjaus: Alek Keshishian, Ranska/Iso-Britannia 2006 (90'). Pääosissa Brittany Murphy, Matthew Rhys ja Catherine Tate. (Under Siege II: Dark Territory) Keikkakuski Frank Martin (Jason Statham) palkataan kuljettamaan kidnapattu ukrainalaispoliitikon tytär Marseillesta halki Euroopan Mustanmeren rannalle Odessaan. Rikollisliiga yrittää kiristää poliitikolta luvan ongelmajätteen rahtaamiseksi Ukrainaan. Frank haluaisi luopua tehtävästä, mutta ei voi jättää poliitikon tytärtä eikä autoaan - ilman räjähtäviä seuraamuksia. Toimintatrilleri on kolmas osa Jason Stathamin tähdittämien Transporter-elokuvien sarjaa. Ohjaus: Oliver Megaton. Ranska-USA-Iso-Britannia 2008 (104'). Pääosissa Jason Statham, Natalia Rudakova ja Francois Berléand. Millennium-lehden toimittaja Michael Blomkvist saa kunnianloukkauksesta vankilatuomion. Rangaistuksen täytäntöönpanoa odottaessaan Michael ottaa tehtäväkseen tutkia teollisuusmagnaatti Henrik Vangerin veljentyttären vuosikymmeniä aiemmin tapahtunutta katoamista. Avukseen Michael saa sosiaalisesti sopeutumattoman hakkerin Lisbeth Salanderin. Tutkinnan edetessä Vangerin perheen menneisyydestä alkaa paljastua julmia ja hirvittäviä asioita. Perustuu Stieg Larssonin palkittuun Millennium-sarjaan. Ohjaaja Niels Arden Oplev. Ruotsi/Tanska/Saksa 2009 (89') (Sex and the City) Alien-tieteiselokuvien esiosassa tutkimusryhmä matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään vastauksia kysymyksiin ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Ohjaus: Ridley Scott, USA 2012. Pääosissa Noomi Rapace, Michael Fassbender ja Charlize Theron. Legendaarisen kauhuelokuvan, Alien - kahdeksas matkustaja, vähintään yhtä legendaarinen jatko-osa, jossa Ellen Ripley herää 57 vuoden jälkeen ja päätyy takaisin oudolle planeetalle tuhoamaan loputkin avaruushirviöt. Ohjaus: James Cameron, USA 1986 (149') (Flickan som lekte med elden) Näytä kuvaus Piilota kuvaus La 22.4.2017 klo 21:00-23:30 Pe 19.5.2017 klo 21:00-23:00 La 22.4.2017 klo 12:30-14:30 La 15.4.2017 klo 21:00-23:00 Näytä kuvaus Piilota kuvaus Ma 24.4.2017 klo 21:00-23:10 Alien-tieteiselokuvien esiosassa tutkimusryhmä matkustaa kaukaiselle planeetalle etsimään vastauksia kysymyksiin ihmisen paikasta maailmankaikkeudessa. Ohjaus: Ridley Scott, USA 2012. Pääosissa Noomi Rapace, Michael Fassbender ja Charlize Theron. (What Lies Beneath) (USA 2008) Hulvaton kauhukomedia parodioi suosittuja kauhuelokuvia. Koulun kaunotar Drew saa selkäpiitä karmivan puhelun ja tulee murhatuksi asunnossaan. Oscar-palkittu klassikkoromaaniin perustuva huikea romanttinen seikkailuelokuva mohikaanien kasvattamasta valkoisesta Haukansilmästä, jonka rakkaus brittiläiseen Coraan uhkaa jäädä ranskalaisten ja ja englantilaisten sekä intiaanien taisteluiden jalkoihin. Ohjaaja: Michael Mann. Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Madeleine Stowe, Russell Means. USA 1992. La 15.4.2017 klo 21:00-23:00 Näytä kuvaus Piilota kuvaus Leskimies rakastuu uuteen naiseen, kunnes ymmärtää viimein, ettei ole vielä käsitellyt vaimonsa kuolemaa. Ohjaaja: Brandon Camp. Pääosissa: Jennifer Aniston, Aaron Eckhart, Dan Fogler. Yhdysvallat 2009. Näytä kuvaus Piilota kuvaus Su 16.4.2017 klo 21:00-23:05 La 13.5.2017 klo 21:00-23:00 (Wall Street) Menestyselokuva 80-luvun nousukauden kivikovasta rahapelistä, pääosassa Oscarilla palkittu Michael Douglas. Ohjaaja: Oliver Stone, USA 1987. (121') Muissa pääosissa: Charlie Sheen, Daryl Hannah, Martin Sheen, Hal Holbrook. Pe 5.5.2017 klo 22:35-00:25 Lupaus on tarina kolmesta nuoresta naisesta, jotka sodan syttyessä päättävät liittyä lottiin. Anna päätyy ilmavalvontaan, Mona eläinlääkintään ja Ruth kenttäsairaalaan. Suomi 2005. Vastikään vaimostaan eronnut Cal huomaa olevansa nelikymppinen sinkku, mutta onnekseen hän saa apua uuden rakkauden etsintään kokeneelta pelimieheltä Jacobilta. Jacob yrittää saada Calin unohtamaan vaimonsa ja aloittamaan oman elämänsä elämisen. Vähitellen Calin silmät avautuvatkin näkemään uudet casino free, mitä kaikkea elämällä on tarjottavanaan. Ohjaajat: Glenn Ficarra, John Requa, USA 2011. Väkivaltainen mutta oikeamielinen Joe ja alkoholisoitunut tyhjäntoimittaja Wade käyvät kumpikin omaa sotaansa maailmaa vastaan. Wadella on myös tarmokas poika internet casino new jersey, Gary puhelin talletus casino vacations, joka joutuu valitsemaan elämänsä suunnan - ja taistelemaan valintansa puolesta. Inhorealistinen kasvutarina syvästä etelästä perustuu Larry Brownin romaaniin. Ohjaus: David Gordon Green, USA 2013 (112'). Pääosissa Nicolas Cage ja Tye Sheridan. Emma Lloyd (Uma Thurman) on menestynyt parisuhde-ekspertti joka on menossa naimisiin vakaan ja turvallisen Richardin kanssa. Emman elämä menee kuitenkin sekaisin, kun kuvioihin ilmestyy palomies Patrick. USA 2008 (90'). Pe 28.4.2017 klo 21:00-23:25 Kauhukomedia, jossa joukko nuoria opiskelijoita kokoontuu riivattuun taloon salaperäistä unitutkimusta varten. Synkkä salaisuus varjostaa taloa, ja nuorten on ratkaistava se pelostaan huolimatta. Ohjaaja: Keenen Ivory Wayans, USA 2001. (79') Su 7.5.2017 klo 21:00-23:00 (Ace Ventura: Pet Detective) (Die Hard, USA 1988) Dynaaminen toimintaelokuva, jossa Bruce Willisin esittämä newyorkilaispoliisi John McClane taistelee yksin häikäilemätöntä ja raakalaismaista rikollisjoukkoa vastaan. Näytä kuvaus Piilota kuvaus Su 14.5.2017 klo 21:00-23:00 Ma 17.4.2017 klo 21:00-23:10 (Another Earth, USA 2011) Palkittu amerikkalainen tieteisdraama pohtii rinakkaismaailman mahdollisuuksia ihmiskunnalle. Brandon asuu New Yorkissa, jossa hän viettää aikaa surffailemalla pornoa ja tapaamalla prostituoituja. Tarve on kauan sitten muuttunut himoksi, mutta siitä huolimatta hän onnistuu elämään kohtuullisen normaalia elämää. Kun hänen emotionaalisesti herkkä nuorempi sisarensa ilmestyy maisemiin, Brandonin on pakko ryhdistäytyä. Ohjaaja: Steve McQueen, Iso-Britannia 2011. Sofi Oksasen romaaniin perustuva jännitysdraama sijoittuu juuri itsenäistyneen Viron maaseudulle, jossa yksinäinen Aliide palaa menneisyyteen löydettyään pihalta mafiaa paenneen nuoren Zaran. Laura Birn, Krista Kosonen Voimakkaiden tunnelmien ja upeiden vuoristomaisemien draamaelokuvassa espanjalainen Laia opettaa köyhiä lapsia Nepalissa. Espanja 2011.
0 Comments
Leave a Reply. |